Luennoitsija: Annakaisa Kultima

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun tutkijatohtori Annakaisa Kultima on opettanut ja tutkinut pelisuunnittelua jo vuodesta 2006. Uransa aikana hän on ehtinyt vaikuttaa useammassa suomalaisessa yliopistossa, mutta myös Ruotsissa, Yhdysvalloissa, Kiinassa, Tanskassa, Etelä-Koreassa ja Japanissa. Kultiman tutkimus keskittyy pelinkehityskulttuurien, luovuuden, peliteollisuuden trendien sekä pelijamien tutkimiseen. Kultiman väitöstutkimus “Game Design Praxiology” tutki pelien tekemisen moninaisuutta pitäen sisällään myös pelijamikulttuurit. Kultima on myös aktiivinen peliteollisuuden yhteisöjen jäsen niin Suomessa, kuin kansainvälisestikin: hän on toiminut pelikilpailujen tuomarina, konsultoinut useita peliyrityksiä ja järjestöjä, järjestänyt erilaisia pelintekotapahtumia, sekä kuratoinut useampia pelinäyttelyitä. Kultima on johtanut Global Game Jamin teemakomiteaa, sekä ollut alueellisena järjestäjänä useampana vuonna vuodesta 2011 lähtien. Kultima on myös osana Suomen pelimuseon perustajatiimiä ja perustanut, sekä johtanut pelijamijärjestö Finnish Game Jamia vuosina 2013-2020.